E-kirjojen myötä syntyi paljon kiistaa paitsi markkinoilla, myös tuotteiden luomisesta ja siitä, miten luoda tuote, joka siihen asti oli tehty kynällä ja paperilla. Vuonna 2011 New York Times julkaisi artikkelin otsikolla "Will the E-Book Kill the Footnote?". Tässä artikkelissa viitattiin alaviitteisiin , mutta tekstin lisäksi se tarjosi ankaran kritiikin kustannusalalle ja itse e-kirjalle. Scott Berkun poimi tämän kiistanalaisen artikkelin blogistaan ​​ja vauhditti kriittistä keskustelua keskittyen erityisesti kustantajan rooliin . Alaviitteitä on aina pidetty sähköisessä muodossa olevien linkkien synonyyminä, mutta onko se aina ollut näin yksiselitteistä? Yli kolme vuotta on kulunut siitä lähtien, ja keskustelu siitä, pitäisikö linkkejä lisätä vai alaviitteitä esittää, on edelleen ajankohtainen. Syy: onko e-kirjan kehitys keskittynyt yrityssektoriin eikä ammattilaissektoriin?
Alaviitteet = linkit
Ennen kuin jatkan, haluan huomauttaa asiasta, joka on nostettu esiin sekä artikkelissa että Berkunin blogissa, vaikka niissä ei syvällisesti perehdytäkään määritelmään. Ensin meidän on selvennettävä, mitä tarkoitamme alaviitteillä ja vastaavatko ne nykyistä käsitystä linkeistä. Espanjan kuninkaallisen akatemian (RAE) mukaan alaviite on:
Kaikenlaiset varoitukset, selitykset, kommentit tai uutiset, jotka painettuina tai käsikirjoituksina menevät tekstin ulkopuolelle
Tässä mielessä kaikki kirjan tekstin ulkopuolella oleva olisi alaviite tai sivun alaosa, mutta se olisi alaviite. Suurin osa trendistä on aina ollut alaviitteiden asettaminen ennen kirjan tai tekstin loppua, koska ensimmäiset luetaan todennäköisemmin kuin jälkimmäiset.
Toistaiseksi monet ovat noudattaneet tätä sääntöä ja luoneet visuaalisia stand-upeja e-kirjaan osoittamaan, että se on alaviite. Toiset, jotka ovat paremmin tietoisia tekemistään, ovat omistautuneet luomaan tyypillisiä HTML-linkkejä, jotka tarkoittavat enemmän tai vähemmän samaa, mutta eivät oikeastaan ​​ole samat.
Kun käytämme HTML-linkkiä, linkitämme sanaan tai sanoihin ja lähetämme lukijan toiseen " tekstiin " alaviitteineen tai "linkkeineen". Toisin sanoen, kirjaa lukiessamme alaviitteen lisäämisen sijaan meidän pitäisi etsiä kyseinen sana tai ajatus toisesta kirjasta ja jatkaa peräkkäin, kunnes olemme lukeneet ensimmäisen linkin, sitten siirtyä toiseen ja niin edelleen. Kirjan lukeminen tällä tavalla veisi vähintään viisi vuotta. Tätä ongelmaa ei ole täysin ratkaistu, koska e-kirjan sivumuotoa ei ole vielä standardoitu, joten sekä linkkiä että alaviitettä voidaan käyttää.
näkymä
Ensi silmäyksellä koko tämä asia vaikuttaa turhalta väittelyltä, nörttimäiseltä päähänpistolta , josta ei ole juurikaan järkeä. Yksi sekä Berkunin että New York Timesin artikkelin kirjoittajan tekemistä johtopäätöksistä on kuitenkin se, että e-kirja ei ole tappanut eikä tule tappamaan kirjaa; e-kirja tappaa sivun. Ja kunnes ymmärrämme tämän, jatkamme väittelyä siitä, pitäisikö mukaan ottaa alaviitteitä, linkkejä tai muita digitaalisia lisälaitteita, jotka rikastuttavat lukukokemusta, mutta eivät todellisuudessa lisää mitään. Kaiken tämän mielessä pitäen mielestäni on aika määritellä etukäteen e-kirjan sivu – sen koko, fontti, riviväli jne. – ja lopettaa keskittyminen niin triviaaleihin asioihin kuin hintaan tai muotoon. Eikö olekin samaa mieltä?